Nämä ovat Partio-ohjelman testiverkkosivut. Oikeat sivut löydät osoitteesta partio-ohjelma.fi.

Perhepartio - perusteet

Partiomenetelmä perhepartiossa

Perhepartiossa on kyse osallistujien välisestä suhteesta ja yhteydestä. Jotta kyse olisi nimenomaan partiosta perustuu kaikki partiotoiminta siihen, miten asioita tehdään. Partiossa tukeudumme työskentelymetodiin, jota kutsumme partiomenetelmäksi. Partiomenetelmää hyödynnetään myös perhepartiossa, joskin hieman muokatussa muodossa, sillä toiminta suuntautuu eri kohderyhmälle kuin varsinaiset ikäkaudet partiossa.

Sitoutuminen partion arvoihin

Partiolaisen lupaus, laki, ihanteet ja tunnus kuvaavat partion arvoja. Niiden kautta partiolainen sitoutuu partion arvoihin.

Tutustuminen partion arvoihin tapahtuu toiminnan kautta. Perhepartiotoiminnassa sitoutuminen partion arvoihin näkyy ennen kaikkea siinä, että perhepartiolaiset opettelevat toimimaan yhdessä toisten kanssa toisia kunnioittaen. Lupausta, ihanteita tai tunnusta ei erikseen opetella, mutta toiminta pyritään tekemään sellaiseksi, että ne täyttyvät. Perhepartioon kuuluvat lapset eivät vielä anna lupausta, vaan lupaus annetaan vasta sudenpentuiässä. Perhepartioon osallistuvien aikuisten kohdalla on hyvä jokaisen kanssa yhdessä miettiä, milloin lupaus on ajankohtainen.

Tekemällä oppiminen

Tekemällä oppiminen on lapsen ja nuoren luonnollinen tapa toimia. Partiossa opitaan kokemisen ja tekemisen kautta.

Perhepartiolaiset saavat itse tehdä, kokeilla, tutkia ja kehittää itseään ja ympäristöään. Lapset ja aikuiset oppivat yhdessä tekemällä oppiminen palvelee myös heidän tarpeitaan. Oppimistavoitteet on hyvä miettiä niin, että lapset saavat kivan oppimiskokemuksen, eivätkä turhaudu liian haastavasta tehtävästä.

Symboliikka

Partiosymboliikkaan kuuluu toimintatapoja, sisältöjä ja esineitä, joilla on yhteisesti ymmärretty merkitys. Symboliikalla liitetään lapset ja nuoret omaan ryhmäänsä, lippukuntaansa sekä maailmanlaajuiseen partioliikkeeseen. 

Perhepartiossa symboliikka noudattelee osin varsinaisten ikäkausien symboliikkaa. Jotkin symboliikan osa-alueet on kuitenkin säästetty sudenpentu-ikäkauteen, jotta lapsi saa uusia elämyksiä vielä sudenpentuna. Perhepartion tervehdys on sama kuin sudenpennuilla sekä seikkailijoilla. Perhepartiolaiset saavat myös käyttää partiohuivia. Tarkemmin huivin käytöstä päättää lippukunta.

Lupaus

  • Perhepartion lapset antavat lupauksen vasta sudenpennuissa. Perhepartion aikuisen lupauksenanto sovitaan jokaisen osallistujan kanssa erikseen

Ryhmä

  • Perhepartioryhmä voi kutsua itseään perhepartioryhmäksi tai keksiä itselleen oman ryhmänimen
  • Ryhmä voi kehitellä itselleen omat tunnukset, esimerkiksi jonkin itse tehdyn tuotteen, kuten viirin, T-paidan, asuun tai reppuun kiinnitettävän merkin tai muun vastaavan tunnuksen

Huivi

  • Perhepartiolaiset käyttävät partiohuivia
  • Lippukunta voi päättää mitä huivia käytetään

Paita

  • Perhepartioikäkauteen ei kuulu tietty partioasu. Aikuinen perhepartiolainen voi halutessaan hankkia partiopaidan, jos partiotaival kiinnostaa perhepartiotoiminnan ulkopuolellakin. Perhepartioryhmä voi myös painaa itselleen esimerkiksi omat t-paidat

Merkit

  • Perhepartiotoimintaan kuuluu vuosittain saatava orava-merkki. Ryhmä sopii yhdessä, milloin merkki saadaan ja mihin se kiinnitetään. Leireiltä ja retkiltä saadut merkit voidaan kiinnittää vaikkapa reppuun tai ryhmän t-paitaan.

Vartiojärjestelmä

Partiossa toimitaan vertaisryhmissä, joissa päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta. Näissä pienryhmissä lapsi tai nuori kasvaa toimimaan ryhmän jäsenenä. 

Moni partiossa tehtävä asia perustuu siihen, että se tehdään vartiossa. Myös perhepartiotoiminnassa tämä on hyvä jaottelu, mutta ryhmän kokoonpano saattaa vaihdella hieman enemmän ja useammin kuin muissa ikäkausissa olevissa vartioissa. Lapsi ja aikuinen osallistuvat yhdessä toimintaan, ja yhdessä muiden parien kanssa he muodostavat vartion, erottamatta pareja toisistaan. Jotkut aktiviteetit voidaan tehdä vain lasten ja vain aikuisten kesken, mutta tätä tulee tehdä harvoin ja silloinkin nämä kaksi ryhmää nähdään lähinnä tilapäisinä ryhminä, eikä vartiojakoina.

Perhepartioryhmän ohjaajana voi toimia yksi ja sama henkilö, tai vetovastuuta eri asioista voidaan jakaa toimintaan osallistuvien aikuisten kesken. Ottaen huomioon, että kokousten välillä voi olla pidempi aika, ja osallistujat voivat vaihdella kokouksesta toiseen, on sopivaa antaa lyhyitä tehtäviä vartionjohtajalle siten, että tämä vastaa tietystä tehtävästä, leikistä tai tietystä osiosta kokouksen aikana. Näin moni pari ehtii kokeilla johtajuutta saman kokouksen aikana.

Toiminta luonnossa

Partiossa lapset ja nuoret toimivat luonnossa. Luonto on elämyksellinen toiminta- ja oppimisympäristö. 

Perhepartiossa toimitaan monipuolisesti luonnossa lasten ehdoilla. Perhepartioryhmän vetäjän on hyvä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että perhepartioon osallistuvat oppivat varustautumaan oikein eri sääolosuhteisiin.

Nousujohteisuus

Jokainen yksilö saa partiossa sopivan haasteellisisa tehtäviä. Ikäkauteen sopiva ohjelma auttaa kasvamaan. 

Perhepartiossa nousujohteisuus toteutuu lapsen kehitysvaiheen mukaisesti heidän ehdoillaan. Perhepartiossa kartutetaan pikkuhiljaa sekä aikuisten että lasten taitoja ja tietämystä partiotoimintaan liittyen. Myös aikuisen ja lapsen sujuva yhdessä toimiminen kehittyy.

Päivän hyvä työ

Partiossa lapsi tai nuori kasvaa ottamaan vastuuta itsestään ja muista. Toisten hyvinvointiin tähtäävä toiminta palvelee yhteisöllisyyttä ja yhteisöjä. 

Perhepartio on turvallinen paikka kokea ja tehdä. Perhepartiossa opetellaan huolehtimaan toisista. Keskeinen osa toimintaa on huolehtia retkipaikka siistimmäksi kuin ryhmän saapuessa.

Aikuinen tuki

Partiossa lapset, nuoret ja aikuiset toimivat yhdessä. Aikuinen on tukemassa lapsen ja nuoren kasvua, osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia. 

Perhepartiossa perheet toimivat yhdessä. Aikuinen tukee lapsen kasvua, osallistumista ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kokeneempi aikuinen tukee kokemattomampaa uusia taitoja opeteltaessa.

 

 

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

Töölönkatu 55
00250 Helsinki