Joukkueen koko saattaa vaihdella, mutta suosituksena on, että seikkailijoita olisi joukkueessa 10-15. Joukkue jakautuu pienempiin vartioihin, jotka toimivat vartionjohtajien johdolla. Koko joukkueen toiminnasta vastaa aikuinen sampo.
Joukkueet voivat olla joko yhtenäisjoukkueita tai putkijoukkueita. Yhtenäisjoukkueessa kaikki aloittavat suunnilleen samaan aikaan, ja joukkue täydentyy ainoastaan samana vuonna syntyneillä. Seikkailijat saattavat siten tuntea toisensa jo sudenpentuajalta. Yhtenäisjoukkuetta leimaa yleensä vahva yhteishenki.
Putkijoukkueeseen liittyy vuosittain uusia, juuri sudenpennuista siirtyneitä tai partioon liittyneitä seikkailijoita, kun vanhimmat seikkailijat puolestaan siirtyvät tarpojiksi. Uusien seikkailijoitten mukaan ottaminen on helppoa, eikä pienessäkään lippukunnassa synny ongelmaa, jos uusia aloittavia seikkailijoita on vain muutama. Joukkueessa voi olla samaan aikaan eri-ikäisiä seikkailijoita. Jos seikkailijajoukkue toimii putkimallilla, kannattaa jakaa joukkue siten, että saman ikäiset ovat samassa vartiossa. Silloin pystytään helposti toimimaan niin, että kokouksessa on sama teema tai aihealue kaikille. Osa vartioista ehkä tutustuu aiheeseen ensi kertaa, kun osa puolestaan kertaa tuttua asiaa ja etenee haastavampiin aktiviteetteihin. Vartioihin jakautumalla voi helposti jakaa eri tehtäviä eri vartioille. Putkimallisen joukkueen toiminnan suunnittelu vaatii johtajalta runsaasti soveltamiskykyä ja suunnittelemista, mutta on ihan yhtä toimiva vaihtoehto kuin yhtenäisjoukkuekin.
Molemmissa joukkuetyypeissä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Riippuu paljolti lippukunnan rakenteesta ja uusien seikkailijoitten määrästä, kumpi tyyppi kulloinkin soveltuu. Piirteitä molemmista tyypeistä on mahdollista yhdistää ja tunnistaa myös olemassa olevissa joukkueissa. Esimerkiksi jos lippukunnan kahden joukkueen jäsenmäärä on kutistunut niin pieneksi, että se haittaa toimintaa, kannattaa harkita joukkueiden yhdistämistä.
Seikkailijat kokoontuvat viikoittain joukkueissa. Suurin osa seikkailijaohjelman aktiviteeteista on suunniteltu toteutettavaksi joukkuetta pienemmissä ryhmissä, vartioissa. Vartion toimintaa johtaa vuorollaan yksi seikkailijoista vartionjohtajana.
Joukkue kannattaa jakaa noin 4–5 hengen vartioihin. Kolmen seikkailijan vartio on liian pieni ja haavoittuvainen, jos yksi sen jäsenistä esimerkiksi sairastuu tai lopettaa partion. Viittä seikkailijaa enempää ei taas kannata vartioon laittaa, sillä liian isoa vartiota on seikkailijaikäisen vartionjohtajan vaikea saada toimimaan yhteen. Jos annetun tehtävän tekemiseen ei tarvita koko vartiota, saattavat toimettomaksi jääneet helposti purkaa energiaansa esimerkiksi kiusaamiseen tai häiriköimiseen. Tällöin ei sampokaan enää pysty keskittymään olennaiseen eikä tekemällä oppimista tapahdu.
Sekajoukkuetta (kaikki sukupuolet samassa joukkueessa) johtavan sammon on hyvä pohtia, onko järkevämpää jakaa joukkue sekavartioihin, vai tehdä tyttö- ja poikavartioita. Molemmat mallit voivat olla yhtä toimivia.
Pojat toimivat useimmiten luontevasti isoissa porukoissa, joten heidän ensisijainen viiteryhmänsä on koko joukkue. Tytöt puolestaan muodostavat yllättävän nopeastikin pieniä kahden tai kolmen hengen porukoita, joiden hajottaminen voi aiheuttaa katkeria vastalauseita. Tytöt luultavasti samaistuvat helpommin omaan vartioonsa kuin koko joukkueeseen, jos vartiot pysyvät samana koko seikkailija-ajan. Välillä voi olla hyvä vaihdella vartioiden kokoonpanoa, mutta ei ole mitään syytä joka kokouksessa erottaa ystävyksiä toisistaan.
Seikkailijaohjelman jälkeen joukkue, jolla on vahva yhteishenki, voi halutessaan jatkaa suoraan toimintaansa tarpojavartiona. Joukkueet, joissa sen sijaan vartioidentiteetti on vahva, kannattaa jakaa useammaksi vartioksi tarpojiin siirryttäessä.
Sampo saa itse ratkaista, milloin toimitaan koko joukkueena ja milloin vartioittain. Pääsääntöisesti kannattaa suosia vartioittain toimimista. Näin on helpompi saada kaikki kiinnostumaan yhteisestä tehtävästä ja varmistaa, että kaikille riittää tekemistä. Käytännön taitojen harjoittelu luonnistuu paremmin pienemmissä ryhmissä – kuten myös pienten keskinäisten kisojen järjestäminen. Vartiojärjestelmän käyttäminen ei kuitenkaan poista sammolta kokonaisvastuuta. Kokoukset ja retket suunnittelee ja vetää aina sampo. Vartionjohtajien tehtävät ovat sopivan kokoisia ja tilanteeseen soveltuvia johtamisharjoitteita. Vartionjohtaja voi esimerkiksi sammolta ohjeet saatuaan opettaa asian vartiolleen tai vastata leikin vetämisestä.
Seikkailijat opettelevat heti alusta asti joka kokouksessa vartioissa toimimista, jotta toimintatapa tulee tutuksi. Sammon tehtävänä on varmistaa kuitenkin se, että kaikki seikkailijat kiinnittyvät jäseniksi joukkueeseen – ryhmän muotoutumiseen tarvitaan siis myös koko joukkueen yhteisiä harjoitteita ja tekemistä. Vartioihin jakamiseen voi yhdistää jonkin seremonian, esimerkiksi vartioille voi antaa omat nimet tai muut tunnukset. Pysyvissä vartioissa on seikkailijoiden helpompaa ja turvallisempaa toimia vartionjohtajina. Välillä kannattaa joka tapauksessa tehdä asioita koko joukkueen voimin, pareittain tai vaikka arvotuissa vartioissa.
Partiossa toimitaan toisinaan sen enempää miettimättä siten, että parhaat kaverukset sijoitetaan eri ryhmiin. Näin voi tietenkin välillä toimia, erityisesti jos kaksikko tai ryhmä eristäytyy muista tai häiritsee ja touhuilee jatkuvasti omiaan, mutta muussa tapauksessa tällaiseen ryhmäjakoon ei ole pakottavaa perustetta. Jos vartiossa alkaa esiintyä kiusaamista tai eripuraa, voi yksi ratkaisu olla vartioiden kokoonpanon muuttaminen.
Putkimallisessa joukkueessa kannattaa vartiot muodostaa siten, että toisen vuoden seikkailijat toimivat yhdessä ja ensimmäisen vuoden seikkailijat toisessa vartiossa. Näin toimien on luultavasti helpompaa tarjota myös joukkueen vanhemmille seikkailijoille sopivan haastavaa toimintaa.
Seikkailijaohjelmassa on käytössä aito vertaisjohtajuus. Seikkailijat harjoittelevat pieniä johtamistehtäviä omissa vartioissaan. Käytännössä vertaisjohtajuus merkitsee sitä, että seikkailijat saavat harjoitella taitoja ja tietoja tehokkaasti tekemällä pienemmissä ryhmissä ja toimia vuorotellen niiden johtajina. Ensiksi sampo esimerkiksi opettaa tai näyttää läpikäytävän taidon tai asian yhteisesti koko joukkueelle. Sen jälkeen vartioiden johtajat noutavat sammolta tarvittavat tarpeet ja ohjeet. Vartionjohtaja selvittää vartiolleen, mitä on tarkoitus tehdä, ja jakaa tehtäviä vartion sisällä.
Saman ikäisten kavereiden ohjaaminen voi olla hyvinkin haasteellista puuhaa. Sammon tärkeä tehtävä on opettaa vartiomenetelmän käyttöä seikkailijoille heti joukkueen ensimmäisestä kokouksesta lähtien ja kannustaa vartionjohtajina toimivia seikkailijoita. Sampo kertoo, että jokainen saa vuorollaan toimia vartionjohtajana ja että vartionjohtajana toimiva on aina vartion pomo. Tärkeä osa vartionjohtajan pestiä on sen tunnus. Vartionjohtajat kantavat kokouksissa vartionjohtajan tunnusta. Lippukunta, sampo tai joukkue saa itse päättää, mikä tunnus on. Tunnusta kannattaa säilyttää mahdollisimman juhlavassa paikassa kololla.
Sampo päättää, kuinka pitkän aikaa vartionjohtajan tehtävä kestää kerrallaan. Kuukauden tai retken pituinen jakso lienee melko sopiva. Luultavasti toisille johtajana toimiminen on mieluisampaa kuin toisille. Sampo pitää kuitenkin huolta siitä, että kaikki seikkailijat saavat toimia vuorollaan vartionjohtajina. Vartionjohtajapestin pituus kannattaa mitoittaa siten, että joukkueen kaikki seikkailijat ehtivät toimia vartionjohtajina vähintään kerran yhden ilmansuunnan eli noin puolen vuoden aikana.
Seikkailijat harjoittelevat vartionjohtajina hyvin pieniä johtamistehtäviä, esimerkiksi ohjaavat omaa vartiotaan leikissä tai kisassa, hakevat ja jakavat erilaisia tarvikkeita, jakavat puheenvuoroja tai tehtäviä.
Noin kymmenen seikkailijan joukkue on vielä yhden taitavan johtajan hallittavissa koloilloissa, mutta Suomen Partiolaisten Turvallisesti yhdessä -ohjeistus suosittelee, että jokaisella joukkueella olisi kaksi sampoa. Toinen sammoista voi olla tehtävää opetteleva aikuinen, esimerkiksi asiasta innostunut partiolaisen vanhempi, tai samoaja. Kun sampoja on kaksi, kokousten järjestäminenkin on helpompaa – mikäli toinen sammoista ei jostain syystä pääse paikalle, ei kokousta kuitenkaan tarvitse perua. Yksinkin sampo pystyy vetämään toimintaa, ja tällöin vartiojärjestelmää kannattaa hyödyntää joukkueessa erityisen tehokkaasti. Jos sampo johtaa seikkailijajoukkuetta sen ainoana sampona, tulee retkelle pyytää aina toinen johtaja mukaan. Kaksin on huomattavasti vaivattomampaa ja turvallisempaa toteuttaa seikkailijoiden erätaitoaktiviteetteja.
Seikkailijan kotiväki suhtautuu yleensä partioon hyvänä harrastuksena. Osa on valmiita tekemään jotain lapsensa harrastuksen eteen, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta tai kiinnostusta. Moni pystyy auttamaan kyytien järjestelyssä leireille ja takaisin. Joskus lasten vanhemmista voi olla isokin apu: innokas kalastaja tulee opettamaan lapsille kalastusta tai kotitalouden opettaja tekemään ruokaa leirille viikonlopuksi.
Sampo tapaa usein seikkailijoiden vanhemmat syksyllä, kun lapset tulevat ensimmäiseen kokoukseensa. Jos näin ei ole, on hyvä pyytää vanhemmat johonkin kokoukseen tai pitää erillinen vanhempainilta. Luontevat tavat pitää yhteyttä ovat puhelin ja sähköposti. Vanhemmille kannattaa myös tehdä selväksi partion vapaaehtoisuus. He eivät välttämättä tiedä, ettei sammolle makseta palkkaa kuten kerhonohjaajalle.
Vanhemmat on otettava huomioon kaikessa suunnittelussa. On hyvä miettiä esimerkiksi etukäteen ennen retkiä, miten ja milloin tietoa retkestä jaetaan. Sammon on hyvä varautua erityisesti ensimmäisten retkien ollessa kyseessä keskustelemaan vanhempien kanssa. Heidän huolensa ja toiveensa on otettava tosissaan. He ovat oman lapsensa asiantuntijoita ja sampo on partion ja retkeilyn asiantuntija. Vaikka partiolainen olisi sudenpentuna retkeillyt paljonkin, on muutos seikkailijaohjelmaan siirryttäessä melko iso. Myös tästä syystä tiedottaminen on tärkeää.
Seikkailijatkin tarvitsevat usein vanhempien apua, jotta he osaavat varautua esimerkiksi erikoiskokoukseen oikein. Siksi on tärkeää, että tieto partion ja kodin välillä kulkee. Tapahtumista tiedottamiseen voi käyttää esimerkiksi kokouksissa jaettavia tiedotelappuja, tekstiviestejä tai sähköpostia sekä lippukunnan muita viestintäkanavia. Lasten huoltajia on tärkeä ohjata käyttämään partion jäsenrekisteriohjelmaa.
Seikkailijan vanhempiin syntyy paras yhteys, kun heihin ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä. Sammon on hyvä järjestää vanhempainilta tai muu vastaava mahdollisuus, jossa lasten huoltajat voi tavata kasvokkain. Vanhempainilta olisi syytä pitää ainakin kerran toimintavuodessa. Partioon liittyminen, johtajan tai toimintaryhmän vaihtuminen, ensimmäinen iso leiri ja siirtyminen tarpojiin puhuttavat varmasti seikkailijoita ja vanhempia.
Leirin vierailupäivä tai yhteisen iltanuotion järjestäminen retken päätteeksi voivat olla tuloksekkaampia tapoja saada vanhemmat paikalle. Vanhempia voi myös kutsua mukaan koloiltaan seuraamaan toimintaa. Monet aktiviteetit ovat sellaisia, että seikkailijoiden on hienoa päästä näyttämään kotijoukoilleen harjoittelemiaan esityksiä tai muita vastaavia tuotoksia. Sampo saa tilaisuuden kertoa partiokuulumisista ja ajankohtaisista asioista, ja seikkailijoille puolestaan mahdollisuuden valmistella ohjelmaa tai esityksiä isolle yleisölle.
Seikkailijatoiminta tapahtuu lippukunnissa ja alueilla. Se, miten sitä hoidetaan, riippuu hyvin paljon lippukunnasta. Seikkailijatoiminta on kiinteä osa lippukunnan toimintaa. Se muodostaa oman ikäkautensa, jonka johtajana toimii vastaava sampo.
Sammon tulee seurata myös muuta lippukunnan toimintaa. Lippukunnan toimintasuunnitelma tehdään yleensä vuodeksi kerrallaan, mutta lippukunnan kehittämiseksi tehdään myös pitkän tähtäimen suunnitelmia. Parhaiten sampo pysyy kärryillä osallistumalla lippukunnan tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen.
Jokaisella lippukunnalla on myös oma tapansa hoitaa partiotoiminnan käytännön järjestelyt. Ohjelmajohtaja osaa kertoa usein parhaiten esimerkiksi sen, mistä joukkue saa itselleen askartelutarvikkeita tai retkeilykalustoa, miten tapahtumista on tapana viestiä tai mihin retket kannattaa suunnata. Lippukunnissa harva asia tulee valmiina. Esimerkiksi kolojen siivous on usein ryhmien vastuulla, retkien muonituksista vastaavat johtajat ja varainhankinta (esim. adventtikalenterin myynti) olennainen osa partiovuotta.
Seikkailijajoukkueen johtaja, sampo, on lähtökohtaisesti aikuinen. Joukkueen toiminnan suunnittelu ja toteutus sekä seikkailijoiden turvallisuus toiminnan aikana ovat aikuisen sammon vastuulla. Jos sampo tai sammot ovat alle 22-vuotiaita, tulee heille järjestää aikuinen luotsi, jolta voi kysyä neuvoa tiukoissa tilanteissa ja keskustella seikkailijatoiminnasta heränneistä ajatuksista. Olisi hyvä, että jokaisella seikkailijajoukkueella olisi kaksi johtajaa. Sammon pesti on vaativa ja voi käydä raskaaksi yksinäiselle johtajalle.
Sampo mahdollistaa seikkailijajoukkueen toiminnan käytännössä ja toimii yhtenä lapsen kasvattajista. Sampo suunnittelee ja toteuttaa säännöllisesti viikkokokouksia ja retkiä. Lisäksi hän osallistuu joukkueen kanssa leireille, kilpailuihin ja muihin tapahtumiin.
10–12-vuotiaiden kanssa on syytä muistaa turvallisuus- ja vastuullisuustekijät. Vaikka seikkailijaohjelma onkin vaativa, ei se saa käydä lapselle ylitsepääsemättömäksi. Sammon on aikuisena annettava seikkailijalle sopivan haasteellisia tehtäviä ja tuettava niissä onnistumista. Johtajalla on merkittävä rooli kannustajana ja innostajana – erityisesti onnistumisten elämysten tuottamisessa, lapsen itsetunnon kohottamisessa ja harrastuksen jatkuvuuden ylläpitämisessä.
Sammon vastuulla on suunnitella ja johtaa seikkailijajoukkueen toimintaa siten, että se on partio-ohjelman mukaista, jolloin siinä käytetään partiomenetelmän kaikkia elementtejä ja sen avulla saavutetaan seikkailijoiden kasvatustavoitteet. Perusedellytyksenä onnistuneelle sampona toimimiselle on siis partiomenetelmän, kasvatustavoitteiden ja seikkailijoiden ohjelman rakenteen hyvä tuntemus. Kaikkien sampojen tulee olla tehtäväänsä koulutettuja. Sampokurssilla käydään seikkailijaohjelman perusasiat kattavasti lävitse. Partiojohtajan peruskoulutus tarjoaa lisää työvälineitä partio-ohjelman ja -menetelmän ymmärtämiseen ja käyttöön.
Seikkailijaohjelman aikana käydään läpi peruspartio- ja erätaitoja. Sammon tulisi tietenkin hallita nämä opetettavat asiat. Jos luonnossa liikkuminen on täysin vierasta, ei sampona toimiminen onnistu ainakaan ilman apuvoimia. Erätaitokoulutusta voi tiedustella omalta lippukunnalta, aluejärjestöltä tai piiriltä. Sammon apulaisena voi toki toimia ilman retkeilykokemustakin, jos on halukas ja innokas oppimaan uutta. Sammon vastuulla ovat joukkueen viikoittaisten kokoontumisten suunnittelu ja toteutus sekä joukkueen retkien suunnittelu ja toteutus. Retkien järjestelyistä huolehditaan mahdollisesti yhdessä muiden sampojen ja ohjelmajohtajan kanssa. Sampo huolehtii seikkailijoiden turvallisuudesta toiminnan aikana.
Sampo vastaa tiedottamisesta ja yhteydenpidosta seikkailijoiden koteihin.
Vartiojärjestelmän käytöllä on sammon tehtävässä keskeinen, vaativa osa. Sammon vastuulla on suunnitella, miten hän kokouksissa vartioita käyttää ja vartionjohtajia ohjaa. Jokaisessa kokouksessa ei välttämättä tarvitse jakautua vartioihin. Osa aktiviteeteista tehdään joukkueena, osa vartioina. Aktiviteettiohjeissa on suuntaa antavia vinkkejä, mutta suurimmaksi osaksi kokousten käytännön toteutuksen suunnittelussa luotetaan sammon osaamiseen. Onnistuneita kokemuksia kannattaa jakaa muillekin sammoille.
Pesti aloitetaan ja lopetetaan pestikeskustelulla ohjelmajohtajan tai lippukunnanjohtajan kanssa. Pesti kestää pääsääntöisesti koko seikkailijaohjelman ajan, eli lippukunnasta riippuen 2–3 vuotta.
Sammon koulutukseen osallistuvan tulee olla aiemmin osallistunut joko Ryhmänohjaajakoulutukseen tai Tervetuloa partioon -koulutukseen.
Jos sammon avuksi lippukuntaan tulee esimerkiksi pestistä kiinnostunut vanhempi, tulee lippukunnan järjestää hänelle Tervetuloa partioon -koulutus.
Sammon koulutuksen käytyään kouluttautuja:
Sampokoulutusta järjestää partiopiirit, joilta saa tarkemmat tiedot toteutustavasta.
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
Pikalinkit